

Metsästyspuhelimet ovat nykyään lupavapaita ja niitä kutsutaan toisella nimellä harrastuspuhelimiksi. Metsästäjät eivät ole siis yksinoikeutettuja käyttämään tällä taajuudella olevia puhelimia vaan sitä käyttävät myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu VAPEPA, autourheilu ja tiepalvelu ja he ovat lisäksi etuoikeutettuja kanavien 13-17 käyttöön mikäli heillä on tapahtumaa kuuluvuusalueella. Tällöin muiden on valittava joku toinen 26:sta kanavasta.
Metsästyspuhelimien eli VHF-puhelimien kuuluvuus, akunkesto ja käytettävyys yleensäkin puhuttaa metsästäjiä ja asian ympärillä pyörii runsaasti uskomuksia ja vääriä käsityksiä.
Suurin sallittu lähetysteho metsästyspuhelimeen on normaalisti 5W. Jos puhelimessa on tehonvalinta niin pienempi lähetysteho vaikuttaa tietysti akun kestoon, mutta vähentää vastaavasti lähetyksen kuuluvuusaluetta. Huono kantavuus voi yksinkertaisesti johtua valitusta lähetystehosta.
VHF metsästysradioiden kuuluvuutta pystyy parantamaan huomattavasti marssiantennilla sekä maajohdolla. Yleisesti ottaen mitä pidempi antenni sen parempi kuuluvuus. Antennin ”sähköistä” pituutta voidaan kasvattaa myös siihen sijoitetulla kelalla, jolloin sen fyysinen mitta ei kasva häiritsevästi. Kuuluvuus voi parantua jopa useita kymmeniä prosentteja verrattuna samaan antenniin ilman maatasojohtoa. VHF-puhelimeen liitettävä maatasojohto on runkoon tai antennin juureen liitettävä erillinen johto, joka toimii maatasona antennille. Se roikkuu yleensä vapaana. Normaalin patukka-antennin vaihto marssiantenniin ja maajohto lisää merkittävästi vastaanottoa ja myös lähetyksen kantavuutta.
VHF puhelimiin on saatavilla monenlaisia lisätarvikkeita helpottamaan käyttöä. Ehkä tarkein käyttöä helpottava laite on mikrofoni PTT lähetyspainikkeella takin kauluksessa, jolloin pystyt puhumaan hiljaisella äänellä suoraan mikrofoniin ja turhaa puheääntä ei kuulu ympäristöön. Laitteeseen yleensä liitetään myös korvanappi, jotta tuleva liikenne kuluu vain sinun korvaan. Korvanapin voi myös korvata kuulevilla kuulosuojaimilla ja erimerkkisiin kuulosuojaimiin onkin saatavilla sovitusjohtoja. Bluetoothilla varustettuja VHF-puhelima voi liittää langattomasti bluetooth korvakuulokkeisiin ja bluetooth kuulosuojaimiin. VHF puhelin on myös mahdollista yhdistää kuulolaitteisiin.
VHF-puhelimemme
Varusteet Genzo VHF-puhelimiin
Varusteet Lafayette VHF-puhelimiin
Muut varusteet
Mikäli käytössä on useamman valmistajan puhelimia niin eri tarvikkeille on saatavissa adaptereja jolloin samanmerkkisten lisälaitteiden käyttö onnistuu erimerkkisissä puhelimissa.Adapterit ja Lisäantennit ryhmään tästä.
Kuulevat kuulosuojaimet
Huomioita:
Rikkinäinen antenni voi rikkoa lähettimen
Katso alta Lafaytte ohjeita PDF-muodossa:
Lafayette Smart Bluetooth ohje
Lafayette Yleinen Vianmääritys
Metsästysradion Käyttö, Kantama ja Kuuluvuus

