Vinkit ketun pillitykseen

Ketun houkuttelupyynti

Kettua ei turhaan sanota metsän viekkaimmaksi ja ovelimmaksi eläimeksi. Monesti kuulee sanottavan, että ei tullut kettu pillille. Se pitää varmasti paikkansa, mutta luultavasti se on nähnyt, kuullut tai haistanut pillittäjän jo paljon aiemmin. Pillin valinta on kyllä tärkeää ja markkinoilla onkin yltäkylläisesti vaihtoehtoja tällä hetkellä saatavilla. Ennen kuin paneudumme houkutuspilleihin, on syytä avata seikkoja, jotka vaikuttavat yhtä paljon, ellei enemmän onnistuneeseen pillitykseen.

Ketuilla, niin kuin kaikilla muillakin metsän eläimillä on kaksi päätehtävä. Syödä ja lisääntyä. Äänellä houkuttelu perustuukin näihin kahteen seikkaan. Jotta oppii tuntemaan ketun käyttäytymistä, niin on hyvä tietää hieman mitä ketun "vuodessa" tapahtuu. Metsästys kun alkaa 1.8, niin silloin poikaset ottavat etäisyyttä ja alkavat itse saalistaa ruokaa. Syys-lokakuussa poikaset ovat täysikasvuisia ja perheet hajoavat. Ketut ovat hyvin reviiritietoisia ja marras-joulukuussa ketut alkavat puolustaa reviirejään. Kettujen kiima-aika alkaa tammikuussa ja kestää pitkälle maaliskuulle, jopa huhtikuulle.

Sanonta, kettu ei karvojaan Kastele, pitää kyllä paikkansa. Rankka sade saa ketut pysymään suojissa niin kuin tämänkin pillittäjän kotona. Äärioloissa pillittäminen on haastavampaa. Kovassa tuulessa ääni ei kanna pitkälle ja pillittäminen on rankempaa, kun joutuu puhaltamaan kovemmin. Tyynellä ilmalla, hajut leviävät ja kettu voi herkemmin ilmestyä odottamattomasta suunnasta. Parhain keli pillittämiseen onkin, kun tuulee sopivasti.

Houkuttelupyynnissä erittäin suuressa roolissa on tiedustelu. Niin kuin aikaisemmin jo tuli mainituksi, että ketut ovat hyvin reviiritietoisia ja silloin on vaikea saada onnistumisia, jos alueella ei ole kettuja. Parhaita tiedustelu- pillittelyhetkiä ovat aamu- ja iltahämärä. Esimerkiksi vastapuidun pellon laidassa iltahämärässä. Kun valitsen pillittelypaikkaa, katson kartasta potentiaalisia alueita, onko latoja, tiedossa olevia kivikkopesiä, luolia, makuupaikkoja, kulkureittejä, näköhavaintoja yms. Aina pillitys paikka valitaan siten, että kettu joutuu tulemaan metsästä tai kulkureitiltään aukealle paikalle, kuitenkin niin, että se voi saapua turvallisesti käyttäen ojien pohjia tai metsän reunaa. Kettu pyrkii aina alatuuleen, jotta voi haistaa saaliinsa. Pillitys paikkaa valittaessa pitää muistaa myös mitä metsästyslaissa sanotaan ja se, että ampumasektori on turvallinen. Jos makuupaikkoja, pesiä, kulkureittejä yms. ei ole tiedossa, niin paikka valitaan vallitsevan tuulen mukaan. Muista, passissa tuulee aina selkään. Jos kartasta on katsottu niin sanottu, hyvännäköinen metsä, pilli paikalle tulisi kävellä siten, että oletettu makuupaikka on vastatuulessa, ettei kettu saa vainua jo mestoille kävellessä.

Pillitys paikan valitsen aina siten, että selän takana on jotain. Syksyllä tumma tummaa vasten ja talvella taas vaalea vaaleaa vasten. Iho pyritään peittämään niin, että silmämunat vain näkyy. Liikkeet tulee olla kuin hidastetusta elokuvasta ja pillittäjän tulee vaatetukselta sulautua maastoon mahdollisimman hyvin.

Minkä pillin sitten valitsen? Pillit jaetaan kahteen eri ryhmään. Avokielisiin ja suljetun kielen pilleihin. Pilleillä imitoidaan jäniksen, linnun ja pieneläimen hätähuutoa, hiiren vikinää sekä ketun omaa ääntä. Avokieliset ovat haastavampia oppia, mutta ääniskaala on laajempi kun taas suljetun kielen pillit ovat helppokäyttöisempiä, mutta pakkasella ei niin toimintavarmoja. Pillejä on paljon ja kokemuksesta voin kertoa, että nälkä todellakin kasvaa syödessä. Itse katsoin videoita netistä ja opettelin autolla ajaessa (moottoritiellä) puhaltamaan oikein. Itse olen kokenut, että alkusyksynä toimii parhaiten linnun hätähuuto ja hiiren vikinä nuorille ketuille. Jäniksen hätähuuto toimii koko kauden, kunhan muistaa pitää sen plankkona, rauhallisena. Maestro joskus sanoi, että se kuulostaa vähän niin kuin pieni vauva itkisi. Ketun omalla äänellä houkutteluun löytyy myös netistä hyviä videoita ja sitäkin tulee harjoitella ennen kuin lähtee kiimaisten kettuja keskelle. Sillä jos taajuus on pahasti pielessä pillittäessä, niin samassa paikassa ei voi kauhean montaa kertaa samaa virhettä tehdä. Tämä pätee kaikille pilleille. Kettu oppii senkin. Lyhyesti kiima-ajan houkuttelusta. Pillin sanotaan väyh, kolme kertaa rauhallisesti ja venyttäen. Jos kettu alkaa vastaamaan, niin sille vastataan samalla tahdilla ja sitten n. 1-2 minuutin tauko. Pelataan ketun kanssa. Mielummin liian vähän kuin liikaa. Kun kettu on hiljaa, niin se liikkuu. Anna sille mahdollisuus tulla paikalle. Kiima-ajan houkuttelussa, ketun omalla äänellä puhallettaessa, kettu harvemmin kiertää alatuuleen. Ase käännetään haukun suuntaan, silloin se tulee yleensä suoraan kohti.

Nyt kun on tehty hieman tiedusteluja ja opeteltu pillittämään, niin on aika pakata kimpsut ja lähteä edeltä valittuun paikkaan. Mestoille saavuttaessa olisi hyvä välttää kaikkea turhaa metelöintiä, ovien paiskomista yms. Tässä vaiheessa kannattaa huolehtia myös puhelin äänettömälle tai satavarmasti se soi kriittisellä hetkellä. Passipaikkaan kävellään mahdollisimman äänettömästi ja kaikki pakollinen (aseen lataaminen, ampumatuen ja jakkaran asettaminen) tehdään niin hiljaa kuin vain pystyy. Kun kaikki on valmista, ollaan ihan hiljaa vähintään 5-10 minuuttia. Varmistetaan vielä tuulen suunta sytkärillä, ns. viimeinen paikka puristaa, ennen kuin kettu saa hajun. Sitten vain otetaan pilli käteen, vaikka pulssi on jännityksestä jo korkealla ja ryhdytään puhaltelemaan.

Minulla itsellä alku oli mitä parhain kolme vuotta sitten, aloittelijan tuuriakin, kun sain ensimmäisen, liki 9 kiloisen ketun haulikkohollille. Tähän päivään mennessä, pillitettyjä kettuja on nurin yhteensä 11 kappaletta.

Yhden ehkä hienoimmista seteistä haluan jakaa teille, kiitoksena, että olette jaksaneet lukea tekstini.

Oli maaliskuun puoliväli, täysikuu. Mittarissa näytti olevan pakkasta 7 astetta, aivan tuuletonta ja kirkas kuutamo. Sain tiedon, että kettu haukahtelee. Tarkkaa paikkaa en saanut, aprikoin, että lähdenkö. No kausi kuitenkin loppuu kohta, niin aloin pakkaamaan tavaroita.

Aivan mahtava ilma. Ajoin auton parkkiin ja ulos asuessani tiesin, että nyt pitää toimia hiljaa. Lumi narisi kenkien alla. Näin kuulas ilma, niin ääni kantaa kauas. Sain itseni jakkaralle ja jokainen ääni joka syntyi, tuntui kuin olisi kuulunut kovaäänisen kautta. Istuin siinä hiljaa ja ihailin kimmeltävää hankea ja täysikuuta. Jos en olisi kotona ennen lähtöä käynyt vessassa, olisi housuihin tullut jotain, kun järven jää 30 metrin päässä päätti pamahtaa koko pituudeltaan. Tätä paukettakaan en olisi päässyt todistamaan, jos en olisi päättänyt hilata itseäni metsän reunaan lauantaina klo. 22.00. Mitä muutakaan sitä nyt lauantaina tekisi.

Pitkältä tuntuvan hiljaisuuden jälkeen aloin suoraan puhaltamaan ketun haukkusarjaa. Vääyyh, vääyyh, vääyyh ja vielä pidemmältä tuntuva tauko. Samaa toistin kolmen setin verran, niin kuului todella kaukaa haukku takaisin. Haukkusarjaa ilmoille ja taas vastasi. Jess! Tätä iloittelua jatkui usean setin verran ja aina vain ääni tuli lähemmäksi. Sarjojen välillä sydän jätti lyöntejä välistä, kun jää pamautti omaa sarjaa menemään. Sekin vielä. Aseen käänsin haukun suuntaan ja nyt alkoi pulssi nousemaan. En enää puhaltanut pillin,  kettukin oli hiljaa. Se tiesi jo mihin sen piti tulla.

Vain silmämunat liikkui, kun etsin tummaa hahmoa metsän reunasta. Ja siinä se sitten istui suoraan edessäni, varjossa, metsän reunassa, juuri siinä missä pitikin. Kohtasi viekkaamman. Sanoin mielessäni, perkele, puhuin kettua ja lähetin viimeiset terveiset matkaan.

Maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla samankaltaisia tilanteita oli yhteensä kolme, joista edellinen oli se kaikista hienoin. Pillitys vaatii harjoittelua, pitkäjänteisyyttä, rauhallisuutta ja lukemattomia tyhjiä reissuja. Mutta kun se ensimmäinen onnistuminen tulee, niin tunne on sanoinkuvaamaton. Silloin kuulemme sinun tarinasi.

Päivi